Ständimyynti ja f2f-myynti

Ständimyynti, promootiomarkkinointi ja face to face myynti

Ständimyynti on kuluttajamyynnin kuningaskanava. Tarkemmin selitettynä ständimyynti on kauppakeskuksissa, marketeissa ja messuilla tapahtuvaa aktiivista myyntityötä. Edellä mainitut paikat vetävät puoleensa suuren määrän kävijöitä jotka ovat valmiiksi tekemässä ostoksia, mikä olisikaan parempi paikka tavoittaa ostohaluiset kuluttaja-asiakkaat? Myyntiständi on myyjälle ja asiakkaalle ”puolueeton” kenttä eli myyjän kanssa kanssa käyminen on helpompaa kuin esimerkiksi asiakkaan kotona.

Myyntiboosti tunnetaan alan parhaasta tuloksesta – tsekkaa avoimet ständimyynnin paikat tästä

Ständimyynti palvelukanavana

Kauppakeskuksessa sijaitseva myynti- ja asiakaspalvelupiste on nykyaikaa. Varsinkin operaattoreille ja sähköyhtiöille tämä on tarpeellinen kanava. Suurin osa ihmisistä ei ole kiinnostuneita jonottamaan puhelinpalveluun tai selvittämään asioista itse internetin kautta. Myyntiständillä kuluttajat hoitavat ostotarpeensa tai kilpailutuksen ostosreissunsa ohella muutamassa minuutissa. Aktiivinen myyntityö myös herättää kuluttajat kilpailuttamaan nykyiset palvelunsa säästäen aikaa ja rahaa. Ständiltä saat hyvää palvelua ja hoidat asiasi näppärästi (yleensä) positiivisten nuorien palveltavana.

Ständimyynnin mahdollisuudet

Oikein tehtynä ständimyynnin mahdollisuudet ovat rajattomat. Ständimyynti, promootiomarkkinointi ja face to face myynti tuo jopa kymmeniä tuhansia maksavia asiakkaita vuodessa. Asiakashankinnan ohella tuotteesi ja yrityksesi saa tunnettavuutta potentiaalisten asiakkaidesi parissa ja se on oiva kanava brändimarkkinointia varten.

Ständimyynnin voi tehdä oikein ja väärin

Ständimyynnin niinkuin minkä tahansa muunkin voi tehdä sekä oikein, että väärin. Useimmilla ihmisillä on positiivinen mielikuva ja kokemus ständillä tapahtuvasta myynnistä, mutta sekaan mahtuu myös negatiivisia kokemuksia. Negatiivisia kokemuksia syntyy aina varsinkin kun ihmiset ovat tekemisissä toistensa kanssa. Negatiivista närää voi aiheuttaa etenkin jos myyjä uskaltaa oma-aloitteisesti lähestyä ihmisiä. Aktiiviseen myyntityöhön ei olla vielä totuttu Suomessa, mutta fakta on se, että ständimyynti yleistyy ja ennakkoluulot karisee.

a) Ständimyynnin voi tehdä aktiivisesti saavuttaen uskomattomia tuloksia ja luomalla positiivista mielikuvaa yrityksestä vaikkei kauppoja syntyisikään. Myyntiä tehdään oikeasti taidolla, intohimolla ja palavalla halulla.

Tai sitten:

B) Ständimyynnin voi tehdä epäaktiivisesti tiskiin nojaamalla ja väittelemällä asiakkaiden kanssa merkityksettömästi asioista saavuttamatta juuri mitään. Myyntiä tehdään koska ei muutakaan löytynyt ja tätäkään ei jaksaisi oikeastaan tehdä.

On sanomatta selvää, että ständimyynti versio A tulee syrjäyttämään versio B:n ja viimeistään tässä vaiheessa mielikuvat muuttuvat kun palvelu paranee.

Ständimyyjä on palvelemassa, ei viemässä sinun rahoja

Myyntiständeillä myydään varsinkin nykyisin lähes mitä tahansa. Mutta eniten voit törmätä puhelinoperaattoreiden ja sähköyhtiöiden myyjiin. Yleensä myyntipisteen myyjillä on parempi tarjous mitä asiakas voi saada esimerkiksi internetista. Toki aina asia ei ole näin, joten kannattaa olla tarkkana mitä myyt/ostat ständillä.

Ständimyynti on työ mihin ei ärsytä herätä maanantaisin. Ainakaan Myyntiboostilla. Päinvastoin: huippuständimyyjät heräävät aamulla innoissaan tekemään tulosta ja rikkomaan ennätyksiä.”

Muut postaukset

Provisiopalkka – onko provikka kannattavaa?

Provisiopalkka – onko provikka kannattavaa?

Pureudutaan myyntityön yhteen oleellisimpaan osa-alueeseen eli provisiopalkkaan. Provikasta liikkuu erinäisiä huhuja ja mielipiteitä, ja tietysti kaverin kaverin tutun kertomia väitteitä. Vastaus

Kokemuksia Myyntiboostista – Ollin tarina

Kokemuksia Myyntiboostista – Ollin tarina

Miten pärjätä Myyntiboostilla? Minulle aina tärkeimpiä elämän perusasioita ovat olleet sosiaaliset taidot,  ihmisten kanssa toimeen tuleminen ja aktiivisuus. Tämä on päällimmäinen

Paljonko puhelinmyyjä voi tienata?

Paljonko puhelinmyyjä voi tienata?

Puhelinmyyjän palkka voi olla jopa yli 8 000 €/kk Oikeaoppisesti suoritettu puhelinmyyntityö on arvokasta tekijälleen, yritykselle sekä myynnin kohteelle. Kun myyntityötä

Liity Myyntiboostin sisäpiiriin!

Saa ensimmäisenä sähköpostiisi tieto uusista työpaikoistamme, artikkeleista ja myyntivinkeistä.

Avaa chat
Tarvitsetko apua?
Myyntiboosti
Moi! Laita meille viestiä jos heräsi kysyttävää tai haluat hakea duunia!